Ohita
JYSKin perustaja Lars Larsen on menehtynyt

Tiedote -

JYSKin perustaja Lars Larsen on menehtynyt

JYSKin tanskalainen perustaja Lars Larsen on menehtynyt 71-vuotiaana

Tänä aamuna 19. elokuuta Lars Larsen - tai kauppias, kuten hänet kollegoiden kesken parhaiten tunnettiin - nukkui pois kotonaan Silkeborgissa, Tanskassa, lähimmän perheensä ympäröimänä.

Häntä jää kaipaamaan vaimo Kristine, heidän kaksi lastaan sekä neljä lastenlastaan.

”Tänään olemme menettäneet isämme, aviomiehen ja isoisämme, ja Tanska on menettänyt todella merkittävän kauppiaan. Kaikki meistä jäävät kaipaamaan häntä, ja kun olemme surreet suurta menetystämme, teemme parhaamme jatkaaksemme hänen vaikuttavan elämäntyönsä kehittämistä”, kertoo Lars Larsenin poika Jacob Brunsborg, joka astui kesäkuussa Lars Larsen Groupin puheenjohtajaksi hänen isänsä jäätyä sairauslomalle.

Aikaisemmin tänä vuonna Lars Larsen oli avainroolissa JYSKin 40-vuotissyntymäpäivien juhlinnassa. Hän saavutti vielä yhden merkkipylvään leikatessaan henkilökohtaisesti avajaisnauhan Irlannin ensimmäisessä JYSK-myymälässä. JYSK-myymälöitä on nyt kaikissa suurissa Euroopan maissa.

2019 oli myös vuosi, jolloin Lars Larsen pääsi juhlimaan ensimmäistä kertaa työntekijänsä 40-vuotisen työuran vuosipäivää vuonna 1979 perustetussa yrityksessään.


Hänen elämäntyönsä jatkuu

JYSKin perustajana Lars Larsen oli yrityksen kasvot kesäkuuhun 2019 saakka, jolloin maksasyövän diagnosoinnin jälkeen hän siirsi Lars Larsen Groupin puheenjohtajan roolin pojalleen Jacob Brunsborgille.

Työ JYSKin menestyksen ja kasvun eteen jatkuu edelleen.

”Ennen eroamistaan puheenjohtajana Lars Larsen oli osa päätöstä yhdistää JYSK-konsernin kaksi itsenäistä liiketoimintayksikköä yhdeksi. Keskitän jatkossakin kaiken energiani tähän erittäin tärkeään tehtävään varmistaakseni, että meillä on muutaman vuoden sisällä yhtenäinen ja entistä vahvempi JYSK, joka Lars Larsenin hengessä tarjoaa jatkossakin huipputarjouksia asiakkaillemme”, sanoo JYSKin toimitusjohtaja Jan Bøgh.

Kun JYSK laajensi liiketoimintaa Tanskasta Saksaan vuonna 1984, JYSK-konserni jakaantui kahteen eri liiketoimintayksikköön: JYSK Nordic, joka hallinnoi myymälöitä 20 maassa, ja DÄNISHED BETTENLAGER, joka hallinnoi myymälöitä seitsemässä maassa. Loput 25 maata ovat osa JYSK-franchising-konseptia.

Lisätietoja: 

Rune Jungberg PedersenCommunications & CSR Director, rjp@JYSK.com, +45 52 19 97 53


JYSK on kansainvälinen myymäläketju, jolla on skandinaaviset juuret ja joka myy kaikkea kotiin. Ensimmäinen myymälä avattiin Tanskassa vuonna 1979. Tällä hetkellä JYSKillä on yli 2 700 myymälää ja 22 000 työntekijää 52 maassa. Myymälöiden nimi on Saksassa ja Itävallassa Dänisches Bettenlager, muualla maailmassa JYSK. JYSKin omistaja on tanskalainen liikemies Lars Larsen, joka omistaa useita yrityksiä. Niiden vuotuinen liikevaihto on 4.02 miljardia EUR. JYSKin liikevaihto on 3.36 miljardia EUR.

Yhteyshenkilöt

Taija Paavola

Taija Paavola

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö +358 407 797 298 JYSK Suomi