Ohita
JYSK panostaa osaamisen kehittämiseen – tavoitteena 25 uutta oppisopimuskoulutettavaa

Uutinen -

JYSK panostaa osaamisen kehittämiseen – tavoitteena 25 uutta oppisopimuskoulutettavaa

JYSK tukee työntekijöidensä kehittymistä ja uralla kasvua. Urakehitystä varten JYSKillä on hyvät sisäiset koulutusohjelmat eri urapolkutasoille myyjästä johtotehtäviin. Kuluvan tilikauden aikana tavoitteena on vahvistaa osaamisen kehittämistä ja aloittaa vähintään 25 uutta oppisopimuskoulutusta.

– Kannustamme henkilöstöämme osallistumaan ja kehittymään oppisopimuskoulutuksen kautta. Tarjoamme mallia myös uusille työnhakijoille. Oppisopimus on hyvä väylä rekrytoitua JYSKiin, kertoo Leena Saario, JYSKin HR Manager.

– Perustutkinto sopii hyvin alan vaihtajalle tai nuorelle peruskoulusta valmistuneelle. Työkokemuksen karttuessa sopivia ovat lähiesimiestutkinnot. Oppisopimuskoulutuksen parhaana puolena pidän molemminpuolista oppimista opiskelijan ja työpaikan välillä. Koulutusyhteistyön avulla saamme nykyaikaista ammatillista osaamista, joka huomioi meidän erikoistarpeemme.

– Meille henkilöstön kehittäminen on ollut aina tärkeää ja tulemme jatkossakin panostamaan koulutukseen. Laaja perehdytys- ja koulutusohjelmamme tukee myyjän polkua aluepäälliköksi aina retail manageriksi asti. Tavoitteenamme on rekrytoida 80 prosenttia esimiehistämme sisäisesti. Viime tilikauden aikana koulutuspäiviä kertyi yhteensä 840. Uusien myymäläpäälliköiden koulutuksessa opiskeli 50 työntekijää ja 12 työntekijää opiskeli JYSKin Talent-ohjelmassa, joka tähtää esihenkilötehtäviin, jatkaa Saario.

    JYSKissä on mahdollisuus suorittaa liiketoiminnan tutkintoja työn ohella. Olemme tehneet pitkään hedelmällistä yhteistyötä Taitotalon kanssa.

    Oppisopimuskoulutus on mahdollista kaikissa JYSKin myymälöissä ympäri Suomen. Opinnot suoritetaan yleensä monimuotoisina omaa tai oppilaitoksen verkko-oppimisympäristöä käyttäen. Henkilökohtaistamisella löydetään oikea tutkintotaso jokaiselle.

    Lue lisää: Leevi aloitti peruskoulun jälkeen liiketalouden opinnot ja löysi oppisopimuspaikan JYSKistä.
    Lue lisää: JYSKin apulaismyymäläpäällikkö Minnan opiskeli lähiesimiestutkinnon Taitotalossa.

    Videolla Leena Saario kertoo oppisopimusmahdollisuuksista.

    Aiheet

    Kategoriat

    Yhteyshenkilöt

    Taija Paavola

    Taija Paavola

    Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö +358 407 797 298 JYSK Suomi